Batman - lepakkomies

Lepakkomies-pukuja on monenlaisia, nykyään sukkahousuteknologia peittää koko esiintyjän allensa

Batman eli suomeksi Lepakkomies ilmestyi ensi kertaa Detective Comics -sarjakuvassa numero #27 toukokuussa 1939. Melko vanha hahmo siis. Ja varmasti osittain tämän pitkän olemassaolon vuoksi hyvinkin tunnettu maailmalla. Myös tuo ikoninen lepakko-logo on tunnettu merkki – ja siitähän onkin joitain eri variaatioita.

On kiinnostavaa kuinka erilaiset keksityt hahmot ovat mukana meidän jokapäiväisessä kulttuurissamme. Kun esimerkiksi joku näkee sen lepakkosymbolin, niin usein jossain alitajuisella tasolla jo syntyy ajatus, että kyseessä on sarjakuvahahmo. Erilaiset logot ja symbolit vaikuttavat runsaasti siihen kuinka katsomme maailmaa ja ympäristöämme.

Sitten on sekin hauskuus, että voimme pukeutua näiksi eri hahmoiksi. Mm. Lepakkomies-pukuja saa aikuisille sellaisiakin, joissa käytettään eräänlaista sukkahousukangasta, joka peittää koko ihmisen puvun alle. Kasvotkin ovat peitossa, joka oikeastaan voi olla hieman pelottavaakin. Mutta toisaalta samalla puvun vaikutus on parempi. Lisäksi tuollainen tiukka puku on aika näppärä säilyttää pienessä tilassa ja ottaa mukaan sinne naamiaisiin.

Superkauppa: Batman 2nd Skin Morph-Puku Naamiaisasu- XL

Batman 2nd Skin Morph-Puku Naamiaisasu- XL
Batman 2nd Skin Morph-Puku Naamiaisasu- XL

(Kuva: Unsplash)

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Vieritä ylös